eKauppa | Katso kaikki yhteystiedot |

Avaimet käteen -palvelu varmistaa, että voimme keskittyä palvelemaan Naantalin Sataman kumppaneita

Avaimet käteen -palvelu varmistaa, että voimme keskittyä palvelemaan Naantalin Sataman kumppaneita

Naantali on Suomen johtava Skandinavian rahtiliikenteen satama, sillä yli puolet Varsinais-Suomen satamien ja Ruotsin välisestä rekka- ja traileriliikenteestä lautoilla kulkee Naantalin sataman kautta. Lauttalinjojen vuorokautisten lähtöjen tiheys ja lyhyt merimatka takaavat hyvän ja tehokkaan yhteyden sekä ammattimaiselle liikenteelle että turismille.

Naantalin Satama Oy on kaupungin omistama yhtiö, joka pitää yllä perusinfraa ja varmistaa, että meidän tehtäväkumppanimme, sataman toimijat ja liikennöijät sekä varustamot saavat sitä hyvää palvelua, mitä tältä satamalta on totuttukin saamaan, kertoo Naantalin Sataman toimitusjohtaja Pasi Haarala.

Naantalin Sataman toiminta osakeyhtiönä alkoi vuonna 2015, missä yhteydessä kaikki IT-toiminnot ulkoistettiin Chilitaidolle, joka vastaa yhtiön kaikista IT-järjestelmistä ja lisensseistä sekä niihin liittyvistä tukipalveluista. IT-ympäristön palvelimet tulevat Chilitaidon kautta, joka ylläpitää myös ympäristön tietoturvaa. Samoin he hoitavat palvelinten huollot ja päivitykset. Ajan myötä palveluja on täydennetty mm. tarjoamalla langaton verkko myös sataman vieraille.

Sataman toiminnan kannalta on kriittistä, että IT-infra toimii ja että pystymme toimimaan keskeytyksettä. Chilitaito vastaa myös työasemista ja Windows-laitteiden päivityksistä kokonaisuudessaan, esim. työasemien vaihtuessa tai uusien työntekijöiden tullessa taloon he saavat uudet laitteet käsiinsä avaimet käteen -palveluna, avaa Pasi Haarala yhteistyön laajuutta.

Kyberhyökkäysten lisääntyessä tietoturvan merkitys on entisestään kasvanut

Valtaosa Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse. Naantalin satama on yksi neljästä huoltovarmuuden kannalta tärkeimmistä satamista, joiden tehtävänä on varmistaa ulkomaankaupan häiriötön sujuvuus.

Naantalin Satama otti äskettäin käyttöönsä Chilitaidon MDR-palvelun (Managed Detection and Response), joka sisältää sataman IT-ympäristön tietoturvauhkien reaaliaikaisen havainnoinnin sekä uhkahavaintojen tutkimisen ja selvittämisen. Jatkuva palvelu täydentää työasemien ja palvelinten olemassa olevaa haittaohjelmien estoa ja palomuuria havaitsemalla haavoittuvuuksien hyväksikäyttöyrityksiä ja mahdollisia tietomurron yrityksiä. Palvelun avulla saadaan kattava näkyvyys IT-ympäristön tapahtumiin ja tietoturvan tilaan, tunnistetaan vaaralliset uhat ja reagoidaan hyökkäyksiin ennen kuin ne johtavat tietomurtoihin.

Sataman työasemilla on käytössä monivaiheinen tunnistautuminen eli MFA (Multi-Factor Authentication), joka tarkoittaa, että käyttäjän tulee toimittaa vähintään kaksi todistetta oikeudestaan pääsyyn tietokoneelle, sivustolle tai palveluun. Todisteita voivat olla käyttäjätunnus+salasana, tekstiviestikoodi, fyysinen kortti tai matkapuhelimen todennussovellus.

Naantalin Sataman palvelimia ollaan uusimassa ja samalla uusitaan palvelinten UPS-laitteita, joka takaa keskeytymättömän virransyötön lyhyissä katkoksissa ja syöttöjännitteen epätasaisuuksissa.

Apu löytyy läheltä ja aikataulut pitävät

Yhteistyö Chilitaidon yhteyshenkilön Aleksi Naaranojan kanssa on toiminut mutkattomasti, mikä on hirveän tärkeää. Apu löytyy nopeasti, puhelimella ja sähköpostilla saa välittömästi kiinni eli palvelutaso on minusta erittäin hyvä. Kertaakaan ei ole tullut tilannetta, että joku asia olisi jäänyt kesken tai olisi nostettu kädet pystyyn, summaa Pasi Haarala Naantalin Sataman ja Chilitaidon yhteistyötä.


Pasi Haarala
toimitusjohtaja
Naantalin Satama Oy

Chilitaito Oy

Helsinki: Turkhaudantie 5, FI-00700 Helsinki


Turku: Juhana Herttuan puistokatu 3, FI-20200 Turku

Myynti

myynti@chilitaito.fi


Support

support@chilitaito.fi


Laskutus

laskutus@chilitaito.fi

Laskutukseen liittyvät asiat, muissa asioissa olethan yhteydessä myyntiimme.


Katso kaikki yhteystiedot >

Sosiaalinen media

Palveluasiakkaille

Lataa etätuki

Liity uutiskirjeen tilaajaksi!

Haluatko saada tietoa IT-alan ajankohtaisista asioista? Liity uutiskirjeemme tilaajaksi!